Julkaistu

Miten auttaa jouluna? Listasimme helppoja tapoja auttaa!

Joulun aika on auttamisen aikaa. Suomessa ja maailmalla on paljon apua tarvitsevia, ja joulun aikaan avun tarve usein korostuu ja konkretisoituu. Apua tarvitsevia on monia ja jokaiselle varmasti löytyy sellainen kohde, joka on lähellä omaa sydäntä. Kaikki auttaminen on aina hieno ja arvokas asia, oli kohde sitten mikä tahansa.
Jotta auttaminen olisi helpompaa, kokosimme listan tavoista auttaa jotka on helppo toteuttaa ja joiden kautta apu löytää varmasti perille.

1. Osallistu paikallisiin joulukeräyksiin tai osta aineeton joululahja

Joulukeräyksiä järjestetään joulun alla varmasti satoja erilaisia. Osallistumalla vastuullisten toimijoiden joulukeräyksiin autat helpolla tavalla ja varat menevät varmasti oikeaan tarkoitukseen sekä apua tarvitseville. Joulukeräyksien avulla saadaan paljon hyvää aikaan ja jokainen voi tukea itselleen tärkeää kohdetta helposti ja omien resurssiensa mukaan. Monet joulukeräyksiä järjestävät tahot myyvät myös erilaisia aineettomia joululahjoja joilla voit ilahduttaa ystäviä ja perhettäsi! Aineettoman lahjan hankkiminen on helppoa, ja voit lisätä sen vaikkapa mukaan pieneen joulupakettiin.

Ennen kuin lahjoitat joulukeräykseen varmista, että keräävällä taholla on voimassaoleva rahankeräyslupa ja että keräystä järjestävä taho toimii vastuullisesti ja läpinäkyvästi. Keräyksiä on paljon ja erilaisiin tarkoituksiin: vanhuksille, yksinäisille, vähävaraisille, eläinsuojeluun, ympäristön suojeluun, lapsille… you name it.

Seuraaviin keräyksiin voit osallistua suoraan netistä:

Pelastakaa Lapset ry:n joulukeräyksen varat käytetään lasten syrjäytymisen ehkäisemiseen Suomessa. Keräyksen varoilla tuetaan mm. lapsia opinnoissa ja harrastuksissa ja tarjotaan tukiperhetoimintaa sekä keskustelutukea vaikeassa elämäntilanteessa oleville lapsille ja nuorille. Lisätietoa Pelastakaa Lapset Ry:n joulukeräyksestä saat täältä: www.pelastakaalapset.fi/ajankohtaista/lahjaksi-tulevaisuus/

Punaisen Ristin Hyvä Joulumieli-kampanjassa autetaan vähävaraisia lapsiperheitä. Keräysvaroilla lahjoitetaan ruokalahjakortteja talousvaikeuksista kärsiville lapsiperheille ja keräys toteutetaan yhdessä Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Ylen kanssa. Kampanjan ja sen tarkemmat tiedot löytyvät täältä: www.punainenristi.fi/hyva-joulumieli

Pelastusarmeijan Joulupatakeräys on varmasti yksi tunnetuimmista joulukeräyksistä Suomessa. Sen varat ohjataan auttamaan vähävaraisia ihmisiä kotimaassa. Lisätietoja löydät täältä: www.joulupata.fi

Unicef järjestää paljon erilaisia keräyksiä, ja sen avulla on autettu ihmisiä kaikissa maailman kolkissa kriisien keskellä. Unicef tarjoaa kriisiapua ja mahdollistaa avustustyötä ympäri maailmaa. Tällä hetkellä käynnissä on keräys Ukrainalaisten lasten avuksi: https://www.unicef.fi/tue-lapsia/lahjoita/lahjoita-ukrainan-lapsille/

2. Osallistu vapaaehtoistyöhön

Vapaaehtoistyötä on monenlaista ja sitä voi tehdä oman ajan ja jaksamisen puitteissa. Vapaaehtoistyö on elintärkeää eri järjestöille, mutta sen merkitys on valtava myös autettavalle. Lisäksi siitä tulee todella hyvä mieli sinulle!

Useimmiten ajatellaan että vapaaehtoistyö vie paljon aikaa. Voit kuitenkin useimmiten tehdä vapaaehtoistyötä juuri omien resurssiesi mukaan: niin paljon tai vähän kuin haluat!

Ole rohkeasti yhteydessä järjestöihin jotka tekevät sinua kiinnostavaa työtä. Monilla järjestöillä ja yhdistyksillä on tarjolla paljon vapaaehtoistyötä joista ei välttämättä ole erillisiä mainintoja heidän sivuillaan. Kannattaa siis kertoa suoraan sinua kiinnostavalle järjestölle millaisesta vapaaehtoistyöstä olet kiinnostunut sekä hieman omasta taustastasi ja kokemuksestasi. Monet järjestöt toimivat pitkälti vapaaehtoisvoimin, joten kaikki apu on varmasti tervetullutta.

Esimerkiksi vanhusten parissa voit tehdä vapaaehtoistyötä vaikkapa toimimalla Vahvikelinjalla, jonne vanhukset voivat soittaa ja heidän kanssaan käydään erilaisia keskusteluita. Vahvikelinja tarjoaa yksinäisille vanhuksille tukea ja turvaa sekä keskustelukumppanin arjen keskelle. Lisää vahvikelinjasta voit lukea täältä: https://vtkl.fi/toiminta/vapaaehtoistoiminta/vapaaehtoiseksi-vahvikelinjaan

Jos taas kodittomat eläimet ovat lähellä sydäntäsi, voit ilmoittautua vapaaehtoiseksi esimerkiksi eläinsuojeluyhdistysten tapahtumiin tai varainkeruukampanjoihin. SEY- Suomen eläinsuojelulta löytyy vapaaehtoistyötä moneen lähtöön: voit auttaa varainkeruussa, toimia sijaiskotina kodittomalle eläimelle tai tehdä vaikkapa kouluvierailuita joiden aikana pääset kertomaan lapsille eläinsuojelun merkityksestä. SEY:n vapaaehtoistyöstä lisätietoa löydät täältä: https://sey.fi/osallistu-ja-vaikuta/vapaaehtoistyo/

3. Lähetä joululahjoja yksinäisille tai avun tarpeessa oleville

Joululahjoja voi antaa niitä kaipaaville tai tarvitseville monella eri tavalla.
Monissa ruokakaupoissa ja erikoistavaraliikkeissä on joulun aikaan käynnissä erilaisia lahjakeräyksiä, joissa voit ostaa joululahjan vähävaraiselle perheelle tai muuten hankalassa tilanteessa eläville. Myös useat kukkakaupat ovat mukana eri tahojen järjestämissä vanhusten ja ikäihmisten joulukukkakeräyksissä, joissa voit ostaa vanhukselle joulukukan ilahduttamaan jouluna.

Voit myös lähettää joululahjan yksinäiselle ikäihmisille meidän BoxiShopin Lämmintä Joulua- kampanjan kautta helposti ja nopeasti verkossa. Lahja ostetaan suoraan verkkokaupasta ja voit lisätä siihen oman, henkilökohtaisen jouluntoivotuksen. Me BoxiShopilla pakkaamme lahjat kauniisti käsin ja liitämme jokaiseen lahjaan mukaan valitsemasi kortin joulutervehdykselläsi. Joulun alla kaikki lahjat toimitetaan yhteistyössä kampanjassa toimiville kaupunkien kotihoitopiireille. Kotihoidon toimesta lahjat matkaavat hoitajien mukana niitä kovasti kaipaaville ikä-ihmisille toivottamaan Lämmintä Joulua.

Voit osallistua kampanjaan täältä: https://www.boxishop.fi/kauppa/product/joululahja-yksinaiselle-ikaihmiselle/

4. Lahjoita hyväntekeväisyysjärjestöille

Perinteinen ja vaivaton tapa auttaa on tehdä lahjoitus itselle tärkeälle hyväntekeväisyysjärjestölle. Voit lahjoittaa vaikka ja mitä: rahaa, tavaroita, vaatteita ja vaikkapa kuljetusapua. Mikäli rahan lahjoittaminen ei tunnu tarpeeksi henkilökohtaiselta, löydät useimmiten järjestöjen ja yhdistysten sivuilta tietoa siitä millaisia tavaralahjoituksia he tarvitsevat.

Yksi hauska tapa auttaa on myös esimerkiksi myydä tarpeettomia tavaroita kirpputorilla ja lahjoittaa tästä saadut tuotot haluamallesi järjestölle: sinä pääset eroon tarpeettomasta tavarasta ja voitot menevät tukemaan valitsemaasi kohdetta!

Mikäli haluat tehdä tavaralahjoituksia, erilaisia keräyspisteitä löytyy kattavasti kautta maan. Esimerkiksi Hope ry:llä on paljon erilaisia keräyksiä ympäri Suomea. Lisää tietoa Hope ry:stä ja heidän keräyksistään: www.hopeyhdistys.fi

Eläinsuojelutyöstä kiinnostunut voi taas puolestaan lahjoittaa erilaisia tarvikkeita ja tavaroita eläinsuojeluyhdistyksille, jotka toimittavat lahjoituksia kodittomille eläimille ja niitä auttaville tahoille. Esimerkiksi Romanian kodittomia koiria voit auttaa tekemällä tavaralahjoituksen Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle www.kulkurit.fi, jonka toimesta autetaan satoja kodittomia koiria Romaniassa vuosittain. Listan tarpeellisista lahjoituksista löydät täältä: www.kulkurit.fi/miten-voin-auttaa/lahjoittaminen/

Uskomme, että jokainen voi löytää oman tapansa auttaa ja että kaikki auttaminen on yhtä tärkeää – pienistä teoista syntyy puro ja puroista valtameri! Autetaan siis kaikki yhdessä <3

Tiesithän että voi nyt auttaa myös lähettämällä lahjoja läheisillesi? Kun tilaat lahjan BoxiShopista läheisellesi, lahjoitamme me yhden lahjan yksinäiselle vanhukselle jokaista tilaamaasi lahjaa kohden! Ilahdutat läheisiäsi ja samalla annat joulun iloa yksinäiselle. Tule mukaan ja levitä kanssamme joulun iloa!

Joulun ja auttamisen iloa toivottaen,
BoxiShopin tiimi